Ilonkyyneleitä, onko niitä?

Okei, että ymmärtäisitte mun seuraavaan blogin tekstin sisällön tarkoituksen, mut täytyy kertoa vähä mun parin päivän aikatauluista. Koska teen yö töitä, nii mun täytyy varmaa alottaa siitä, kun eilen heräsin aamulla päivällä!

Klo: 16.15 Herätys! Siitä eteenpäin yleistä hengailua ja syömistä, koska sinä päivänä en ollu sopinu mitään (harvinaista!)

Klo 20.55: Lähtö töihin

Klo 21.15-7.15: Töissä

Klo 7.30: Kotona. Puin ratsastusvaatteet päälle ja söin aamupalaa.

Klo 8.00: Milla kyytiin ja tallille. Pysähdyttiin kentän laidalle ja laitettiin kaks estettä; yks pysty, jota voi hyppiä kumpaankin suuntaan ja oikeeseen kierrokseen ristikko. Tallilla hepat kuntoon, martingaalin fiksausta ja kentälle.

Klo 10.35: Takasin talliin, heppojen pesu, ruokinta, boksin siivous.

Klo 11.10: Kotiin lähtö

Klo 12.00: Petiin ja puloisen tuntia pyörimistä, kunnes kuului ...zZzZzZz...

Klo 18.30: Heräsin, sitten taas ylimäärästä laahustelua...

Klo 21.15: Töissä taas..

Mutta siis nyt tämän päivän ratsastukseen!

Eli kun pääsin kotiin, vaihdoin vaatteet ja herätin Millan. Raukka oli ihan kuumeisen olonen, että meinas esteet jäädä hyppimättä. No päätettiin kuitenkin olla kentällä ja kävin pystyttämässä kentälle kaksi estettä; 50 cm pysty, jota voisin hyppiä kummassakin laukassa. Laitoin sen pitkän sivun keskelle, että olisi suorat tiet. Toinen este oli 40cm ristikko. Ajattelin hyppiä sitä vain oikeassa laukassa. Asetin sen niin, että lyhyen sivun lopussa täytyisi tehdä jyrkkä kulma oikealle, siitä lyhyt tie esteelle ja esteen jälkeen vasemmalle.

      Tallilla Milla jäi siivoomaan karsinaa, kun kävin hakemassa Cindyn ja Rosyn sisälle. Cindy tuli nättinä tyttönä mun luo, mutta Rosy jäi keskelle laidunta seisomaan. No eipä siinä kuin marssimaan Cindy perässä noutamaan tätä rouvaa. Se oli tosi epävarma, että annanko kiinni, mutta onneksi Rallylla oli riimu päässä, nii sain napattua kiinni. Mut oon kyl miettiny, miks se on aina niin epäluulonen mua kohtaan? Oon touhunnu sen kanssa paljon ja auttanu Millaa sen hoitamisessa ja ratsastamisessa. Mut kyllä mä luulen sen johtuvan siitä, että kun sama naama on hakenu sen sisälle jo monen vuoden ajan, on vähintääkin outua, kun mä tuun sitä hakemaan. Neidit sitte lompsotti mun perässä sulassa sovussa. Tallilla ei muutaku pikäharjaus ja varusteet päälle. Meidän piti fiksata vähä martingaalia teipillä, sillä siinä ei oo stopperia... vielä! Ja hyvin meidän härveli kesti koko treenin. Kun oltiin valmiina, Milla ja Rosy oli vallannu koko käytävän. Rosy oli poikittain siinä ja Milla aivan nuuntuneena lepäs Rosyn päähän. Tai enpä osaa sanoa, kumpi lepäs kumpaa vasten. Ne on kyllä mahtava parivaljakko! Hoputtelulla sain Millankin käynnistettyä ja eikun hevosten selkään.

     Kentällä Cindy oli tosi rauhaton suusta. Mulla oli pitkästä aikaa kuolaimet käytössä... eli ne aivan hirveet olympiat. Toivottavasti uudet kuolaimet tulis nopeeta! Se lonksutti hampaita ja heitteli päätään. Jollaki tavalla sain sen perän kuitenkin mukaan ja hevosen kuuntelemaan. Oikeeseen kierrokseen Cindy taipu hyvin, mutta vasempaan ei. Tuntu, että mun sisäpohje tulee kyljestä läpi. Mulla on myös pahana tapana liikuttaa sisäkäsi kaulan yli. Oon yrittäny tästä tavasta päästä pois, mutta näköjään kenttävapaat päivät on saanu tuon tavan tulemaan takasin. Ravissa taas tunti, että taipumiset vaan huononi; hevonen nojas sisällepäin ja pyrki kulkemaan lankkuna. Sai hetken siinä pyöriä, että Cindy herkistyis pohkeelle. Kyllä se siitä rupes suoristuun ja taipumaan. Kuitenkaan en viittiny hirveesti lämmittellä joka askellajis, että päästäis hyppimäänkin. Tein muutaman noston vasemmassa laukassa, mutta Cindy pyrki rikkomaan raviin. Sai oikeen kunnolla ratsastaa, että laukka pysy pyörivänä ja eikun kohti pystyä. Mä olin aivan unohtanu, miten Cindy hyppää. Kun Hurmurilla on mennyt nyt muutaman kerran mun ja Cindyn edellisen hyppimisen välissä, niin sai taas palauttaa mieliin, että tämähän hyppää pidemmälle. Eli Hurmurilla on tyyli tulla lähelle estettä, himmata vähän ja sittä loikata kaula lyhkasenä. Siinä ei paljon tarvitse myödätä. Kun Cindy taas hyppäsi, se loikkas turvallisen kaukaa ja venytti kaulaansa tosi paljon. No minähän jäin jälkeen oikein kunnolla hypyssä, joka alko mahdottoman kaukaa estettä. Tai siltä musta ainaki tuntu. Asiaa ei auttanu sekään, että Cindy pyrki aluks väistämään estettä, ja kun sain sille fiiliksen että nyt mennään yli, niin Cindy otti sen perusteellisesti ja hyppäsi välittömästi. Kolmen ekaa hyppyä jäin jälkeen ja ikävästi suusta kiinni. Sitte Milla huusi että uskalla Maiju venyttää kädet kunnolla, kun se hyppää tollasia jättihyppyjä. Neljännellä hypyllä osasin jo ennakoida, mistä se ponnistaa ja ei muutaku käsiä reippaasti eteen ja yli! Sen jälkeen kaikki hypyt vasemmasta laukasta onnistu ja Cindy ei pyrkinytkään kiertämään estettä. Muutaman onnistuneen hypyn jälkeen annoin Cindyn kävellä ja Milla alkoin nostaa Rosylla laukkaa vasempaan. Kun ne oli saanu homman rullaamaan, me alettiin nostella oikeesta laukkaa. Tein pienen ympyrän ja asetin Cindyn sisälle. Annoin laukkapohkeet ja napautin vahvistuks raipalla kevyesti. Vähän ulko-ohjalla tukea ja laukka. No ei menny ihan niinku piti. Parin yrityksen jälkeen ajoin Cindyn kaksi kertaa oikeeseen laukkaan ja sitten uusi yritys pienellä ympyrällä. Pohkeet, napautus, ulko-ohja ja laukka. Ja nousihan se! Mutta vitsit mitä kaahamista. Aattelin, että tälläses vauhdis en estettä hyppää ja mulle iski paniikki! Päätin ensin yrittää ristikkoa. Menin kentän kulmaan ajatellen, että siitä vain lyhyt tie ja yli. Ensin laukannosto, onnistui, suora tie, onnistui, esteen ylitys väistö, onnistui... Mulla lähti toinen jalustin, mutta selässä pysyttiin. Uusi yritys, tällä kertaa Milla ja Rosy seiso esteen vieressä, ettei Cindy päässy ohittamaan. Nosto, tie, rikko raviin ja yli! Aivan sama, mentiinkö ravissa, kunhan mentiin yli. Ajateltiin, että olis parempi hypätä pystyä myös oikeeseen suuntaan, koska siinä sais pitkät suorat tiet ennen ja jälkeen noston. Sittehän mulle tuliki paniikki! Meinasin jättää leikin kesken, kun olin varma, että Cindy hyppäis tiikeriloikan ja mä tulisin naamalleni alas. Kyllä, rimakauhu iski! Hetken Millan kanssa väännellettyen nosti oikeen laukan, katse esteelle, kulma ja Cindy laski raviin... Aina, kun piti laukata suoraan, se laski raviin. Niinpä päätettiin lyhentää tietä ja Milla näytti Rosyn kanssa mallia. Rally on kyl niin ihana, kun se hyppää miten päin vain ja mistä vain! Lyhemmällä tiellä sain sen paremmin esteelle, mutta silti laski raviin. Ajattelin, että yli mennä, mutta Cindy oli erimieltä; se veti sivuun. Kolmisen kieltoo tais tulle, ennenku päätettiin laittaa tukipuomi esteen viereen. Cindyhän hyppäis, vaikka ei menis varsinaista estettä. Siinä mulla pääsi jo itku; mä olin niin väsyny, turhautunu ja voimaton, että huhhuh! Millaki kerkes jo kysymään, että haluunko että se ratsastaa sen, vai jaksanko vielä yrittää. Ja kyllä päätin jaksaa. Mä sain kerättyä vähä kiukkuaki, kun Cindy yritti päästä niskan päälle. Siinä vaihees päätin, että nyt se tulee sen laukassa! No ohitte se ei enää menny, mutta ravissa kuitenki yli. Sen oli pakko saada edes pari raviaskelta, vaikka muuten lähestyttiin laukassa. Kuitenkin esteen jälkeen mentiin laukassa, jos se oli väärää, pienellä puolipidätteellä se vaihto oikeen laukan! Siitä mä oli ihan ihmeissäni. Yleensä se vaatii noston käynnistä, että saa oikeen laukan takasi. Varmaa kaheksan hyppyä tehtiin yhteen putkeen, että saatiin ensimmäinen hyppy, jolloin se otti vain yhen raviaskeleen. Silloin mä olin ihan loppu! Makasin vaan Cindyn kaulalla, mutta samalla halusin sen esteen laukassa! Millaki yritti muistuttaa, että mulla on kädessä se raippa edelleen, että sillä naps jos meinaa laskea raviin. Pari hengen vetoo piti ottaa, että sain koottua itteni. Sitte lyhyet ohjat ja laukka. Kolmannella yrittämällä se hyppäs koko esteen laukassa. Mä olin niin ilonen, että makasin vaan Cindyn kaulalla ja itkin. Ah sitä tunnetta! Mä Millallekki sanoin, että tää on nii naurettavaa, mutta mulla alko oleen voimat niin loppu, että mä en edes tajunnu. Tein loppu ravit radalla. Cindy kulki hienosti jalat allaan ja niskasta joustaen, mutta kuitenkin tosi rauhalista ravia. Voi ku se olis aina tollasta. Tai seki olla tyytyväinen treeniin, vaikka meillä olikin tahtojen taisto. Millan kanssa puhuttiin, että toi hevonen on tollanen, joka tahtois ite määrätä kaapin paikan, kun taas Rosy on nöyrä ja kuulias. Mutta mä luulen, että tolla Cindyn sisukkuudella siitä saa mahtavan kisakumppanin. Ens kesänä startataan sitte joku pikkuluokka, kun kummatkin laukat pyörii hyvon!

Tässä näkee, kuinka Cindy venyttää kaulaa...

... ja näistä näkee, ettei Hurmuri paljoo kaulaa venytä.

Tähän vielä loppuajatuksia:

Kun Cindy sai uusia tehtäviä kentällä (esteet), se unohti turhan söösäämisen ja nosti varsinki vasemman laukan hyvin pienin avuin ja se reagoi niihin apuihin nopeesti. Myös se, että se tajusi vaihtaa laukan vasemmasta oikeeseen pienellä pidäteellä, oli mahtavaa. Sillä ennen se ei oo välittäny, kumpi laukka on oikeeseen kierrokseen ja tarjookin usein vasenta laukkaa. Mutta toivottavasti jaksatte lukea loppuun mun vaikeaselkoisen loppuun ;). Huomenna mennäänki varmaa ihan ilman satulaa radalla :)