Päivä 2 Ensimmäinen hevonen, jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla en ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla olen hypännyt isoimman esteen.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta olen tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen, jolta putosin.
Jos en hirveästi valehtele, ensimmäinen hevonen, jolta putosin, oli pirullinen shetlanninponi Jere Mex. Kaksi alastuloa on jääny palavasti mieleen;
1) Tein maailmanympärysmatkoja suurin piirtein joka ratsastuskerralla. Kerran päätin jäädä väärinpäin hevosen selkään. Voitte vaan kuvitella, millasta sen ponin ohjaaminen oli. Eikä siinä mitään, kyllähän se onnistu... niin kauan kun poni pysy kentällä! Kentän portilla oli kyllä puomi, mutta sen verran korkealla, että Jere pääsi sen ali kävelemään. Ei kuitenkaan nii korkealla, että minä olisin siitä mahtunut ali. Niin se puomi kopsahti takaraivoon ja minä lensin lumihankeen naamalleni! En kyllä muista, että naurattiko vai harmittiko alastulo mua.
2) Toisessa tapauksessa en nyt suoranaisesti tippunut. Jere oli päättänyt, että enää ei huvita ja laskeutu yhtäkkiä rähmällensä makaamaan. No mähän äkkiä väistin, etten jäisi alle. Vieläkin muistan, kuinka kiire oli saada poni ylös, ettei se piehtaroisi satula selässään.
Ah, mulla on ikävä tuollasta poni aikaa <3 Sen jälkeen on tullut tiputtua hevosen selästä enemmän kuin laki sallii. Ennen tätä vuotta ei ollu ikinä kuitenkaan mitään pahempaa sattunu. Tammikuussa (2012) tipuin Cindyn selästä ilman satulaa suoraan kyljelleni, jolloin kylkiluu murtui. Siitä huolimatta olin hevosen selässä jo muutaman lepopäivän jälkeen. Tosin se oli kyllä näin jälkeen päin ajateltuna tosi tuksaa :D!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti